Hollo & Martta -festivaali
XXIII Hollolan kansainvälinen CIOFF® kansantanssi- ja musiikkifestivaali järjestetään 24.10. - 31.10.2026!
Hollo ja Martta -festivaali on vuoden välein Hollolassa ja muualla Etelä-Suomessa järjestettävä kansantanssin ja –musiikin kansainvälinen festivaalikokonaisuus. Festivaali esittelee loka-marraskuun vaihteessa kansainvälisen nuorten kansantanssi- ja -musiikkikirjon lisäksi myös runsaan otoksen kotimaista kansantanssia ja -musiikkia. Festivaalin merkittävin osa esityksistä ja konserteista suunnataan koululaisille..
Festivaali on merkittävä yleisötapahtuma, joka on jo vuosien
ajan tehnyt Hollolan kuntaa, Päijät-Hämettä ja Nuorisoseuratoimintaa laajasti
tunnetuksi ja on levittäytynyt myös asukkaiden keskuuteen vuorovaikutteisesti.
Festivaalin tuottaa Hollolan Nuorisoseura ry.
Ihmisläheisyys, vastuullisuus, yhteisöllisyys
Hollolan Nuorisoseura tekee yhteistyötä eri kaupunkien ja
kuntien kanssa konserttien järjestämiseksi lapsille ja nuorille päiväkodeissa ja
kouluilla tanssikulttuurin kehittämiseksi ja tanssin tasavertaisen saatavuuden
takaamiseksi, myös ilmaiskonsertteja järjestetään kirjastoissa ja palvelutaloissa.
Hollo & Martta -festivaali on vuosittain Hollolassa ja muualla Päijät-Hämeessä järjestettävä kansantanssin ja -musiikin kansainvälinen festivaali. Viikon kestävä festivaali esittelee loka-marraskuun vaihteessa laajan eurooppalaisen tanssikirjon lisäksi myös runsaan otoksen kotimaista kansantanssia. Festivaalin järjestää Hollolan Nuorisoseura, joka on yksi maamme johtavista kansantanssiseuroista ja tunnettu suomalaisen kansanperinteen viejä kaikkialle maailmaan.
Hollo & Martta -festivaali on hyväksytty jäseneksi
kansainvälisten CIOFF® -festivaalien joukkoon.

